Minna Marjo Kristiina Tuominen (12.3.1962, Pori – 31.1.2016) oli suomalainen kuvanveistäjä, jonka taiteellinen työ tunnetaan erityisesti kivestä veistetyistä teoksista ja vahvasta materiaalin kunnioituksesta. Hänen tuotantonsa ei rakentunut näyttävyyden tai kohujen varaan, vaan pitkäjänteisen tekemisen, käsityötaidon ja tarkkaan mietityn muotokielen päälle. Juuri tämä tekee hänestä kiinnostavan nimen suomalaisessa kuvataiteessa: Tuomisen teokset eivät pyri hallitsemaan tilaa, vaan ne sulautuvat ympäristöönsä ja muuttuvat osaksi arkea. Ihminen voi kävellä teoksen ohi huomaamatta sitä, mutta toisella kerralla sama ihminen saattaa pysähtyä, katsoa uudestaan ja löytää jotakin rauhoittavaa – kuin hiljainen keskustelu kiven kanssa.
Lapsuus Porissa ja kiinnostus kuvanveistoon
Minna Tuominen syntyi Porissa vuonna 1962. Hänen varhaisvaiheistaan ei ole laajaa henkilökuvaa, mutta tiedetään, että hän kävi Länsi-Porin lukion ja lähti sen jälkeen Helsinkiin opiskelemaan kuvanveistoa. Tämä valinta kertoo sitoutumisesta: kuvanveisto on fyysisesti vaativa taiteenala, jossa työ ei synny nopeasti, eikä lopputulosta voi siistiä jälkikäteen samalla tavoin kuin monessa muussa ilmaisumuodossa. Kivi ja veistotyö vaativat tekijältä kärsivällisyyttä, silmää mittasuhteille ja kykyä hyväksyä materiaalin ehdot. Moni taiteilija hakee vapautta, mutta kiviveistäjä oppii usein sen, että vapaus syntyy rajoista – siitä, että ymmärtää materiaalin luonteen ja osaa käyttää sitä omaksi edukseen.
Opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa
Tuominen opiskeli kuvanveistoa Taideteollisessa korkeakoulussa, joka tunnetaan nykyään osana Aalto-yliopistoa. Opinnot ajoittuivat vuosille 1982–1989. Tuohon aikaan suomalaisessa taidekentässä oli paljon liikettä ja muutosta, mutta samalla käsityölähtöinen osaaminen pysyi vahvana. Tuominen ei myöhemmin profiloitunut konseptitaiteilijana tai julkisena keskustelijana, vaan hänen uransa painopiste oli itse tekemisessä. Hän opiskeli kuvanveistoa korkeakoulussa, mutta hänen ammatillisen kasvunsa kannalta keskeiseksi nousi työ kivipajassa. Kuvanveisto ei ole pelkkää ideointia, vaan se on myös materiaalin tuntemista, työkaluja ja fyysistä toteuttamista, jossa jokainen ratkaisu näkyy lopputuloksessa.
Tattarisuon kiviveistämö ja taiteilijan käytännön koulu
Minna Tuomisen elämäkerrassa yksi kaikkein konkreettisimmista yksityiskohdista liittyy siihen, missä hänen ammattitaitonsa hioutui. Hän työsti lopputöitään kahden vuoden ajan Tattarisuon kiviveistämöllä ja jäi sen jälkeen samaan paikkaan töihin. Aluksi hän teki hautakiviä, ja myöhemmin hän toimi vanhempien kuvanveistäjien apulaisena. Tämä vaihe on merkittävä siksi, että se toi hänet kiventyöstön todelliseen maailmaan: raskaaseen työhön, teknisiin ratkaisuihin ja käytännön osaamiseen, jota ei voi oppia pelkästään koulun kautta. Juuri tällainen tausta näkyy myöhemmin hänen teoksissaan. Kun taiteilija on tehnyt kivestä työtä päivä toisensa jälkeen, hän ymmärtää tarkasti, miten pinta käyttäytyy, miten valo osuu kiveen ja miten pienikin kulman muutos voi muuttaa koko teoksen tunnelmaa.
Taiteellinen suunta ja suomalainen kivi materiaalina
Tuomisen taiteessa korostui suomalainen kivi, erityisesti graniitti. Kivi ei hänen tapauksessaan ollut vain yksi neutraali materiaali, vaan nimenomaan kotimaiset kivilaadut ja niiden sävyt, paino ja luonne. Kun kuvanveistäjä valitsee mustan graniitin, hän valitsee myös sen, miten ympäristö heijastuu pinnasta ja miten teos elää eri vuodenaikoina. Musta graniitti voi näyttää yhdellä hetkellä pehmeältä ja rauhalliselta, toisella hetkellä se voi olla lähes peilimäinen ja terävä. Tummuus tekee teoksesta hiljaisen, ja hiljaisuus onkin yksi avain Tuomisen muotokieleen.
Hiljaisuus (2007) Auroran sairaalassa
Minna Tuomisen tunnetuin julkinen teos on Hiljaisuus, joka valmistui vuonna 2007 Helsingin Auroran sairaalan piha-alueelle. Teos koostuu kolmesta erillisestä kivielementistä, jotka on veistetty mustasta graniitista. Kivi on peräisin Jyväskylän ja Korpilahden alueelta. Suurimman osan korkeus on 115 senttimetriä ja pienimmän 55 senttimetriä. Muotokieli on hallittua ja selkeää. Kivipaasien pinnat ovat osittain suoria, mutta niitä on viistetty ja kulmia on pehmennetty. Pinnassa vuorottelevat sileä, kiillotettu osuus ja paikoin karkeampi, rosoinen käsittely. Tämä ero ei ole koriste, vaan osa teoksen kokemusta. Kiillotettu pinta heijastaa valoa ja ympäristöä, rosoinen pinta taas imee valoa ja korostaa kiven oman olemuksen painoa.
Sairaalaympäristö on Hiljaisuus-teokselle erityinen. Sairaala on paikka, jossa ihminen joutuu usein odottamaan, huolehtimaan, pelkäämään tai toivomaan. Kaikki nämä tunteet ovat voimakkaita. Tuomisen teos ei yritä selittää tunteita, mutta se voi tarjota hetken, jossa mieli lepää. Kolmen osan rytmi, kivien tasapaino ja materiaalin pysyvyys ovat kuin vastalause hermostuneelle kiireelle.
Tapion tyyny (2019) Kotkassa
Toinen merkittävä julkinen teos on Tapion tyyny, joka paljastettiin Kotkassa Isopuistossa vuonna 2019. Teos valmistui siis taiteilijan kuoleman jälkeen. Jo tämä antaa teokselle erityisen ulottuvuuden: se on kuin jälkikäteinen tervehdys, työ joka jatkaa elämäänsä vaikka tekijä ei ole enää paikalla. Tapion tyyny on graniittiveistos, jonka nimessä on myyttinen kaiku. Tapio viittaa suomalaisessa perinteessä metsän haltijaan ja metsän maailmaan. Sana tyyny taas liittää kovaan kiveen pehmeän mielikuvan. Juuri tällaisessa jännitteessä on paljon Tuomisen taiteen viehätystä.
Teoksessa on käytetty kahta eri kivimateriaalia. Tyynyosa on harmaanmustaa kiveä Jaalasta ja jalusta on Kotkan punaista rapakiveä. Tämä tekee teoksesta kiinnostavan myös paikkasidonnaisuuden kannalta, sillä jalusta liittyy konkreettisesti Kotkan oman seudun kiveen.
Näyttelyt ja näkyvyys taidekentässä
Tuomisella oli myös näyttelytoimintaa. 1990-luvulla hänellä oli näyttely Porissa Poriginal-galleriassa. Näyttelyn nimi oli Veistoksia – Minna Tuominen. Näyttelytoiminta osoittaa, että hänen työtään tuotiin esiin myös gallerioissa, joissa veistokset voivat rakentaa kokonaisuuksia ja keskustella keskenään eri tavalla kuin julkisen tilan yksittäiset teokset.
Puoliso ja elämänpiiri
Minna Tuomisen henkilökohtaisesta elämästä on rajallisesti julkista tietoa, mutta tiedetään, että hänen puolisonsa oli kuvanveistäjä Pekka Pitkänen ja he olivat yhdessä vuodesta 1990 lähtien. Kahden kuvanveistäjän arki voi tarkoittaa yhteistä ymmärrystä materiaalista ja työstä. Kuvanveistäjän työ ei ole vain työaika, vaan se on elämäntapa, jossa materiaalit, työtila ja pitkä prosessi kulkevat mukana vuodesta toiseen.
Kuolema ja teosten jatkumo
Minna Tuominen kuoli 31. tammikuuta 2016. Hänen kuolemansa jälkeen hänen taiteensa ei kuitenkaan pysähtynyt. Tapion tyynyn paljastaminen vuonna 2019 osoittaa, että hänen tuotantonsa ja työnsä merkitys jatkui. Kiviveistos on tavallaan yksi pysyvimmistä taiteen muodoista: se seisoo paikallaan, kohtaa vuodenajat ja ihmiset ja rakentaa merkitystä hitaasti, arjen keskellä.
Miksi Minna Tuominen kiinnostaa edelleen
Minna Tuomisen taiteessa on jotain syvästi suomalaista ja samalla yleismaailmallista. Suomalainen siksi, että materiaali on kotimainen kivi, maiseman perusaines. Yleismaailmallinen siksi, että hiljaisuus, muoto ja materiaalin paino ovat universaaleja kokemuksia. Hiljaisuus-teoksen äärellä voi tuntea rauhaa ja Tapion tyynyn kohdalla voi nähdä, miten myytti ja materiaali yhdistyvät. Tuomisen taide muistuttaa, että kaikkein vahvin viesti ei aina ole se, joka huutaa kovimmin. Joskus se on kivi, joka seisoo hiljaa ja pysyy.
Lopuksi
Minna Tuomisen elämäntyö muistuttaa, että taide voi olla voimakasta ilman suuria eleitä. Hän valitsi materiaaliksi kiven, joka ei taivu kiireeseen eikä anna periksi hetkessä, ja teki siitä muotoja, joissa korostuvat rauha, tasapaino ja hiljainen läsnäolo. Hiljaisuus-teos Auroran sairaalan ympäristössä ja Tapion tyyny Kotkan puistossa kertovat samaa tarinaa: kivi voi kantaa tunteita ja merkityksiä ilman selityksiä. Tuomisen teokset eivät vaadi katsojalta mitään, mutta ne palkitsevat sen, joka pysähtyy hetkeksi. Ja ehkä juuri siinä on hänen taiteensa suurin arvo – se jää elämään ihmisten arkeen, vuodenaikojen keskelle, ja muistuttaa, että hiljaisuudessa on voimaa.
Usein kysytyt kysymykset
Kuka oli Minna Tuominen?
Minna Tuominen (1962–2016) oli suomalainen kuvanveistäjä, joka tunnettiin erityisesti kivestä tehdyistä veistoksistaan ja hillitystä, rauhallisesta muotokielestään.
Mistä Minna Tuominen oli kotoisin?
Minna Tuominen syntyi Porissa, ja hänellä oli vahva yhteys Suomeen sekä kotimaiseen kiveen taiteellisena materiaalina.
Missä Minna Tuominen opiskeli kuvanveistoa?
Minna Tuominen opiskeli kuvanveistoa Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) vuosina 1982–1989.
Mikä oli Minna Tuomisen tärkein työympäristö uran alussa?
Keskeinen osa Minna Tuomisen ammatillista kehitystä tapahtui Tattarisuon kiviveistämöllä, jossa hän työskenteli muun muassa hautakivien ja vaativan kiventyöstön parissa.
Mikä on Minna Tuomisen tunnetuin teos?
Minna Tuomisen tunnetuin julkinen teos on Hiljaisuus (2007), joka sijaitsee Helsingin Auroran sairaalan piha-alueella.
Mitä Tapion tyyny -teos edustaa?
Tapion tyyny (2019) on Minna Tuomisen kuoleman jälkeen valmistunut graniittiveistos Kotkassa, jossa yhdistyvät suomalainen mytologia, kivi ja rauhallinen muotokieli.
Millainen oli Minna Tuomisen taiteellinen tyyli?
Minna Tuomisen taiteessa korostuivat hiljaisuus, tasapaino, materiaalin kunnioitus ja ajaton muoto. Hänen teoksensa eivät olleet näyttäviä, vaan sulautuivat ympäristöönsä.
Miksi Minna Tuomisen teokset ovat edelleen merkityksellisiä?
Minna Tuomisen teokset koetaan yhä merkityksellisiksi, koska ne tarjoavat rauhallisen vastapainon arjen kiireelle ja edustavat kestävää, aikaa sietävää julkista taidetta.
